RUNKOTASON KYSYMYS Pitäisikö rakennusten seiniin laittaa muovia höyrynsuluksi? Onko mahdollista varmistaa rakentamisen korkea laatu niin, että joka nurkasta, liitoskohdasta ja teippauksesta tulee tiivis? Miten käy talon kosteusfysikaalisen toiminnan, jos naula, hiiri tai aika tekee seinään reiän? Ovatko muovipussitalot homepommeja? Näitä lehvästötason kysymyksiä yhdistää se, että niitä on loputon määrä, vastauksista ollaan asiantuntijoidenkin kesken montaa eri mieltä ja aiheeseen liittyvä tieteellinen perustutkimus laahaa jäljessä. Mutta samalla kun rakennusteollisuus, viranomaiset ja alan asiantuntijat väittelevät ja vannovat tietyn tuotteen tai ratkaisun nimeen, paljon tärkeämpi runkotason kysymys on jäänyt esittämättä. Pitäisikö rakentamisessa ylipäänsä käyttää muovia? Vastaus on yksiselitteisesti ei. Muovi valmistetaan uusiutumattomasta, sellaisenaankin elämälle haitallisesta raakaöljystä sekä erilaisista lisäaineista. Biohajoamaton muovi päätyy vääjäämättä ympäristöön, riippumatta siitä, käykö aine yhdessä tai useammassa rakennuksessa väliaikaissäilytyksessä. Kierrätys ei auta, sillä mikään ihmisen aikaansaama kierrätysjärjestelmä ei ole täysin suljettu eikä eristetty elollisesta ympäristöstä. Luontoon päätyvä muovi murenee ja huuhtoutuu meriin, sitoo itseensä muita myrkkyjä ja päätyy ravintoketjun kautta lautasillemme. Muovin polttaminen ei ratkaise ongelmaa, vaan levittää sen ilmastosaasteeksi. Lopputulos, ympäristöön levinnyt muovijäte, on väistämättä kaikelle elämälle haitallinen. Muutos on peruuttamaton ja haitalliset, loputtoman moniulotteiset seuraukset, kuten vesien saastuminen, sairaudet ja biodiversiteettikato, vakavinta laatua. Muovia käyttämällä varmistamme, että siitä seuraavat haitat räjähtävät viimeistään lastemme käsiin. Rakentamisessa täytyy välttää monia muitakin ympäristöä tuhoavia aineita. Siirtyessämme elinympäristömme kasveista, savesta ja kivestä syvemmälle maan alle tonkimaan elämälle vieraampia aineita materiaalipaletti muuttuu pian haitalliseksi. Syy on yksinkertainen: Luonnossa ei ole kehittynyt kiertokulkua aineille, joita siellä ei ennen ole merkittävissä määrin ollut. Maaöljyn sekä monien metallien ja kaasujen käyttö aiheuttaa väistämättä näiden haitallisten aineiden kertymisen ympäristöön, kunnes jossain vaiheessa elinolot pilaantuvat. Ympäristön kemikalisoitumisessa on kyse käytännössä samasta ongelmasta, sillä erolla, että jo pienilläkin pitoisuuksilla voidaan saada aikaan suurta ja kauaskantoista tuhoa. Haitallisia aineita sisältäviä liimoja, liuottimia, maaleja, notkistimia ja muita yhdisteitä käytetään nykyään lähes kaikessa rakentamisessa, vaikka aineiden tai niiden osien yhteis- tai pitkäaikaisvaikutusten ympäristö- ja terveyshaitoista ei ole käytännössä mitään tietoa. Ympäristö- ja terveyshaittojen ehkäisy ei ole ainoa syy lopettaa haitallisten rakennusaineiden käyttö. Lopettamisen puolesta puhuvat muutkin seikat. Ensinnäkin luonnostaan maan päällä esiintyvät aineet ovat runsaita ja helposti hyödynnettävissä, sillä niitä ei monen haitallisten aineiden tapaan tarvitse etsiä ja kaivaa syvältä maan alta. Kyseisten aineiden hyödyntäminen ei myöskään vaadi paljon prosessointia, mikä vähentää entisestään ympäristöhaittojen syntyä. Näiden ominaisuuksien takia nämä luonnolliset aineet ovat myös kokonaistaloudellisesti verrattain edullisia. Toisekseen ennenkin on osattu rakentaa haitattomista perusaineista energiatehokkaita, mainiosti nykyihmisten tarpeet täyttäviä taloja. Rakentamisen historiasta löytyy runsaasti ekologisesti kestäviä malliesimerkkejä sovellettavaksi nykyrakentamisessa. Miksi kaikesta huolimatta elämme todellisuudessa, jossa haitallisen nykyrakentamisen seuraukset murentavat yhä kiihtyvällä tahdilla elinolojamme? Miksi ongelmien alkulähteeseen, haitallisten aineiden valmistukseen, ei puututa? Kinastelu lehtien seassa estää meitä näkemästä puun runkoa. Säästäisimme valtavasti aikaa, rahaa ja kärsimystä, jos kestävän rakentamisen yksityiskohdista väittelemisen sijaan keskittyisimme peruskysymyksiin, joiden vastauksissa vallitsee laajempi yhteisymmärrys. Muoviselle höyrynsululle ja muille haitallisille rakennusaineille ei ole kestävässä maailmassa sijaa. Ne täytyy korvata haitattomilla vaihtoehdoilla. Vain siten voimme varmistaa, että kehitys kulkee kohti ekologisesti, kansanterveydellisesti ja kansantaloudellisesti kestävää rakentamista. Jonas Löfroos, arkkitehti, Suoja ry |